Pikku-Pakkasyön väki








Kennel Pikku-Pakkasyön sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla. Kasvatan hyvin pienimuotoisesti Suomenlapinkoiria. Jokainen pentue tarkkaan harkiten. Kasvatuksessa punainen lankani on pyrkiä terveisiin ja pitkäikäisiin Suomenlapinkoiriin, jotka ovat luonteeltaan ja rakenteeltaan mahdollisimman rodunomaisia. Vuonna 2014 kävin kasvattajan peruskurssin ja kennelnimi Pikku-Pakkasyön minulle myönnettiin vuonna 2015. Olen Suomen kennelliiton sekä Lappalaiskoirat RY:n jäsen. Ensimmäinen pentueeni syntyi vuonna 2017.

Koiramme ovat ensisijaisesti rakkaita perheenjäseniä, seurakoiria, lenkki ja patikointikavereita. Jonkin verran harrastan myös koirieni kanssa mm. koiranäyttelyitä ja koirakursseja on tullut käytyä. Koirieni kanssa olen myös käynyt paimentamassa. Haluan pitää kasvattamisen sekä koiramäärän kotona hyvin maltillisena, jotta jokaiselle koiralle jää runsaasti niiden ansaitsemaa ja tarvitsemaa aikaa. Siksikin sijoituskoirat näyttävät suurta roolia kasvatustyössäni. Pyrin mahdollisuuksien mukaan testaamaan kasvattini ja koirieni paimennustaipumuksia. Kasvattajana minulle on tärkeintä pyrkiä olemaan avoin myös epäonnistumisissa, rehellinen sekä helposti lähestyttävä kasvattaja.

Ensimmäisen Suomenlapinkoirani sain vuonna 1996, silloin syntyi pohjaton rakkaus tähän hienoon kotimaiseen rotuumme. Toivottavasti saamme pidettyä rotumme pitkäikäisenä, terveenä ja alkukantaisena unohtamatta alkuperäistä käyttötarkoitusta.

Elina Pikkujämsä 

Kuvien ja tekstien kopiointi ehdottomasti kielletty
Taustakuva: Emilia Laakkonen  
Päivitetty 24.11.2022


Sivut toimivat parhaiten tietokoneella tai mobiililaitteella vaakatasossa. 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!